Hyvää iltaa

Näin ihastuttavan illan päätteeksi on aivan pakko saada jakaa hieman tuntoja tämän illan rentouttavasta puutarhanhoito rupeamastani. Voidaan aloittaa vaikka menemällä ajassa hieman taaksepäin, aikaan, jolloin viimeisetkin lumet sulivat paljastaen ah niin ihastuttavan takapihamme täyden kauneuden. Jos taloudessa on kaksi koiraa, kaksi laiskaa omistajaa ja noin yhdeksän neliön takapiha, mikä on lopputulos keväällä? Ja oikea vastaus on paskalaatta! Siis laatallinen sitä itseensä niin totaalisen hyvin levittyneenä koko 9:n neliön alalle, että oli siinä taas joka kodin oma viherpeukalo onnellinen. Eihän se auttanut kuin kipaista kauppaan, ostaa kyynärpäihin asti yltävät kumihanskat, kaivasta kumpparit naftaliinista ja hyökätä sekaan. Muutaman tunnin äherryksen jälkeen laatta oli poistettu, pihalla paistoi mullan ja palaneen nuremn sekainen hirvittävä näky, ja viherpeukalo saatto ( jälleen kerran) tuumata, että ensi talvena koiria EI päästetä aamuisin takapihalle tarpeilleen. Ja samaan hengenvetoonhan saattoi hän heti lisätä, että " kun mä jotain sanon, mä kans tarkotan sitä". Että näin. Olen myös alkanut vakavasti harkita takapihan peittämistä betonilla. Onnistuisi se putsaus ainakin vähän käteväämin, puutarhaletkua vaan kehiin..

Meni sitten kuukausi pari eteenpäin ja entisen laatan alta paljastunut maa alkoi osoittaa lieviä heräämisen merkkejä. Siis lieviä siksi, ettei noin 5 neliötä maasta ollut vielä ilmeisesti toipunut tästä suunnattomasta talven ajan lannoituksesta. Eli takapihaa siis koristi noin puolen piha-alueen peittävä nurmi, joka siis ei tietenkään ollut yhtenäistä, vaan luonnollisesti sellaista pävlikaljua muistuttavaa lämpäre esiintymää oli havaittavissa. No eihän viherpeukalo tästä lannistu. Kipin kapin ostamaan nurmikon siemeniä ja viskomaan ne sinne pihalle heti kun näytti sateiselle. Mutta ei se sade tullut. Ei edes seuraavana, eikä sitä seuraavana päivänä. Tässä vaiheessa tunnetusti suunnattoman aikaan saava viherpeukalo oli lyöty, ja luovutti. Olkoon sitten piha niinkuin vanhemman herrasmiehen päälaki, who cares, I don't.

Auringon ystävällisesti paistatellessa, pensasaidan juurakon kasvusto otti ja alkoittikin seuraavaksi suunnattoman kasvupyrähdyksensä. Ai sieltä löytyi nokkosta, voikukkaa, vesiheinää ja noin sataa muuta ihastuttavaa kasvia viherpeukalon iloksi. Viherpeukalohan vetäisikin tänä iltana hansikkaat kouraan, itikkamyrkyt pitkin kroppaa ja suuntasi konttailemaan aidan alle. Ja ah sitä ihanuutta! Kuvitelkaa nyt; koiratalouden ehdoton perusvaruste, 120 cm korkea tiiviisti ja tiukasti pingotettu verkkoaita mukavasti estämässä pääsyn aidan alle pihan sisäpuolelta, orapihlaja aidan totaalisen villiintyneet oksat suloisine piikkeineen silmässä, korvassa, niskassa ja jokaisessa sormessa, sekä tuhat pienen pientä itikka ystävää kaverina. Mitä sitä voi muuta viherpeukalo toivoa! Niin siinä vieräthi kolmisen tuntia konttailessa. tuloksena polvesta revenneet housut, itikkamyrkystä huolimatta kupasttu niska ja kirvelevästi rei'itety sormenpäät, sekä aidan alus, josta näkyy jo huomattavasti enemmän multaa kuin viherkasvustoa. Olenkin kohtalaisen vakuuttunut, että lähitulevaisuudessa pensas aidan saa korvata betoni aidalla, jonka juuret voi näppärästi putsata napalmin avulla...

Ja jottei riemu tähän olisi loppunut, viherpeukalo päätti vielä tasoitella pälvinurmea, ja tempaisi pikkiriikkisen käsimankelin kehiin. Käsimankelin siksi, ettei teloyhtiön moottoriversiota tietenkään saa sen 120 cm korkean aidan yli...Ja eikun rullaati rullaa vaan. Onhan se ihanaa, kun saa ajella saman kohdan noin kuudesta eri kulmasta uudestaan ja uudestaan, kun maa on niin epätasainen, ettei ne perhanan heinäkset tahdo millään talttua. Ja lopuksi tietysti ah niin rentouttava haravointi urakka, tällä kertaa noin miljoonan pienen itikka ystävän saattelemana.

Vaan tulipas tehtyä, nyt voi taas hetkellisesti olla hyvillä mielin. Parastahan tässä toki on se, ettei käsien mitta suhteessa aidan ja rikkakikkiäisetn etäisyyteen ollut riittävä, joten suurin osa rikkakikkiäisten juurakoista sai jäädä multiin muhimaan. Mikä tietysti tarkoittaa sitä, että vähän aurinkoa, ja vähän sadetta, ja avot, rikkikikkiäisillä on taas mukavat oltavat. Eli ei muuta kuin viikon päästä uudelleen..

Hetkonen on päässyt vierähtämään siitä kun viimeksi on tänne tullut kirjoiteltua. Blogin päivityksen puute ei niinkään ole siitä johtuvaa, etteikö mitään olisi aikoihin tapahtunut, vaan ennemminkin syynä on ollut kevät ja kesä, ja niiden mukanaan tuomat sulaneet treenikentät ja maastot. Eli normi pk harrastajallahan kaikkien ymmärryksen mukaan nykyään menee ihan kaikki vapaa-aika joko maastossa kykkien tahi kentällä ja kentän laidalla pällistellen.

Varkaudessakin on pyörähdetty Salsaa esittelemässä aurinkoisessa kehässä, ja hupsista saatana, sertihän sieltä tulla tupsahti. Ihan eka sellainen, eikä mikään varajuttu vaan ihan oikee. Kyllä oli mamma polleena. Ja nälkähän tunnetusti kasvaa syödessä, eli parin viikon päästä sit Etelä-Suomeen näytelmiin tsekkaamaan mites se neito siellä pärjää.

Reilun puolenvuoden takainen hankintamme, Rottmobiilikin on siis päässyt aktiivikäyttöön. Ja onhan se mukavaa kun on tilava auto jolla karauttaa maastoon ja voi huoletta viettää siellä aikaa murehtimatta josko koirat on ahtaudessa ja kuumudessa läkähtyneet autoon. Pois on ne ajat ja murheet

Mutta tilalle on siis saatu ihan toisenlaiset murheet..Jokin aika sitten kun maassa oli vielä aavistus jäätä ja Esa tyypilliseen tapaansa karautti aamusta maastoon juoksuttamaan koissuja, päätti Rottmobiili, että maahan on liian liukas etenemiseen, Ja näin oli Esa onnesta soikea, kun pääsi pikku pikku Fiiua puskemaan liikkeelle jääpeitteen päältä. No eihän siinä vielä mitään, poishan se pääsi, mutta arvatkaapa kahdesti naurattiko enää kun sama toistui vielä kerran, ja vielä kerran ja... Niinpä niin, kiva kun on kiva koira-auto jolla kuskata murret maastoon, mut kiva ois jos ne sais sieltä poiskin..

No lumet ja jäät on nyt hetkeksi mennyttä elämää, mutta uutena riesana onkin nyt kauniin koira-automme runneltu hipiä. Siis en voi kuin ihmetellä että mistä noita lommoja oikeen tulee?! Ensin havaitsin takaoven reunassa kummallisen kurpakkeen, ja tokihan siitä oli maalitkin irronneet. Meni joitain päiviä ja kas kas kummaa, takapuskurissa on mitä ihmeellisin maaliton alue. Ja jottei elämä olisi tylsää, havaitsimpa tuossa päivänä menneenäm, että konepellissä on siihen kuulumaton mutka, ja tottakai siitäkin on oikeen maalitkin lähteneet. Sitä me nyt onkin sitten vaan Esan kanssa mietitty, että mistä ne oikeen tulee, kun me kumpikin ollaan tällasia eliittikuskeja, eikä tietääksemme kumpikaan olla niitä aikaan saatu..Voiskohan tolla meidän Fiiulla olla jotain itsetuhosia ajatuksia, josko se ihan itse niitä aiheuttais..? 

Voitteko kuvitella millasen päänsäryn voi blondi itselleen kehittää, jos lyödään yhteen tilaan Pohojaalaasia, Turkkulaisia, ett par Wasalaista. muutama Uudenmaalainen ja pari Oululaista, ja tietty liuta Stadilaisia?! Siis miettikää nyt sitä hillitöntä aivosolujen kirmaamista aivolohkojen välillä, kun pienet oululaiset aivot koittaa tulkata näitä erinäisiä ja ah niin monimuotoisa murteita ymmärrettävään muotoon... Siis sen sanon, että mukavaahan näitä erinäisiä murteita on kuunnella, ei siinä mittään, mut koitas pysyä jutussa kärryillä jos Turkkulaine alottaa, Wasalainen jatkaa ja Pohojaalaane lopettaa jutun. Huh huh sanon mää.

Jos pohojaalaane sannoo että "Mihinä se o", niin meinaa siinä mennä itelläki pasmat sekasi ko ei tiedä et ettiikö se sitä, vai tätä vai reittiä vai karttaa vai mitä se nyt oli. Tai sitte jos Turkkulaine sannoo jotta "kyl meil tuol Turuus" tai stadilainen pohtii et "mis se stendari o" tai ihmettelee missä porukka viipyy ja puhuu jotain käsittämätöntä siansaksaa jolla ilmeisesti viittaa aamupalalla vielä oleviin ihmisiin, niin johan siinä on taas nuppi itellä sekasi. Kaikista koomisinta musta kuitenki on, kun tällanen elämä hieman enemmän nähnyt arvokas rouva kesken luennon alkaa puhumaan just niinku joku Remu. Ja ihan tosissaan. Jotenki se ei vaan istu. Ei istu ei.

No tollo Oululainen tietty uskaltautui kertaalleen kommentoimaan yhdelle Pohojaalaaselle, jotta kyllä on hauskan kuulosta tää hänen puhe. Mitäs pohojaalane tähän, no täähän tuumas vaan et "Arvaas miltä ite kuulostat". Ja niin, kuten arvata saattaa, tästä saikin sitten kuulla muutamankin kerran viikonlopun aikana..Ite en kyllä hoksaa miten joku ei voi ymmärtää jos sanoo vaikka että " lähetää menemää", tai "elä viitti" tai "käsitäkkö nää". Ihan selevää suomiahan nuo on., eiks nii?!

Tänä aamuna suuntasimme koko lauman kanssa metsään aamulenkille. Oli meinaan sen verran hieno ilma, ettei voinut edes ajatella jäävänsä kotiin kyhjöttämään. Niinpä siis pakkasimme koirat Rottmobiiliin, kameran taskuun ja hyvän mielen messiin ja suuntasimme tutulle metsöalueelle kaupungin laidalla. Mieli oli hyvä ja aurinko paistoi todella lämpimästi. Karvakuonot nautti ihan kympillä kun saivat laukata vapaasti pitkin poikin.

Ilmeisesti kuitenkin loistava kevätsää oli saanut muutkin sohvaperunat vääntäytymään ulkoilmaan, ja tuntuikinb välillä ettei yksi iso metsä ole aivan riittävän suuri kaikille...Aluksi tienpäässä totesimme, että tähän normaalikohtaan ei voi jäädä -> alue oli tungettu täyteen himohiihtäjien autoja, ja sitämyötä lähialue kuhisi jos jonkinnäköistä trikoosankaria. Ajoimme siis edemmäs. Hyvä paikka löytyikin, ei muuta kuin koirat ulos autosta ja menoksi. Muutaman metrin päässä kuitenkin totesimme että suunnanvaihto on suotavaa, sillä olimme törmäämässä suoraan toiseen ulkoilevaan laumaan. Täyskäännös siis ja uusille urille. Näin pääsimmekin rauhalliselle alueelle, jossa kakarat sai temmeltää ihan miten lystäsi. Tacohan ihan ensimmäisenä bongasi ison läjän hevosen p*aa, ja kuten arvata saattaa, Tacoa ei sitten ihan heti siitä irti saanut.. Tällä välin neitokainen oli löytänyt aarteen: noin puolitoistametrisen männynrungon,ei ihan ohuimmasta päästä..Tätä sitten piti juoksuttaa ympäri metsää, eikä siitä voinut luopua hetkeksikään. Ei edes silloin, kun keppi tipahti todella todella syvän uoman pohjalle. Neitihän rynni perään, muttei ilmeisesti aivan suunnitelluyt loppuunasti, meinaan, paluunousussa olikin aavistuksen ongelmia. Siellä se sitten istuskeli uoman pohjalla, männynrunko suussa, ja minähän olin luonnollisesti jo valmistautunut pelastusnoutoon. Eikä mitä...neiti ei luovuta kepistä, mutta silti sisukkaasti ryömi jyrkän uoman reunan keppi suussaan ylös. Oli muuten tyllerö melko puhki sen jälkeen. On se kyllä aika hienoa miten sinnikäs tytsy tää Salpuri on =)

No siis tässä vaiheessa kaikilla hyvä mieli ja alettiinkin suuntaamaan autoa kohti. Autolle päästiin, pakattin lauma sisään, ja käännettiin keula koltia kohti. No mitäs sitten: harjoitteleva pakettiautonkuljettajahan oli sangen ihmeissään kun tiellä kohdattiin este: vastaan tuli elämää enemmän nähnyt rouva potkurillaan, sekä tämän perässä mateleva auto. Harjoitteleva pakettiauton kuljettaja tietysti tässä kohtaa aavistuksen kädet hioten väänsi pakin päälle, ja peruutteli takaisin leveämmälle kohdalle, sangen menestyksekkäästi sanoisin ;) Siinä sitten odoteltiin, että rouva Potkuri ja tämän perässä hiimaileva henkilöauto ohittaisivat meidät ja päästäisiin jatkamaan matkaa. Ja kas kas, jossain vaiheessa henkilöauton kuljettaja selkeästi tympääntyi tähän käsittämättömän hitaasti etenevään potkuri-rouvaan, ja näinpä auto pakitteli pois. Odotimme tässä vaiheessa vielä kohtuu rauhallisina, että Täti-Potkuri ohittaisi kohtamme, ja pääsisimme etenemään. Mutta eihän elämä voi olla niin yksinkertaista... Täti-Potkuri saapui keulan kohdalle, löin ykköstä silmään ja valmistauduin  liikkelle lähtöön. Mitä tekee Täti-Potkuri?! Täti nostaa potkurin ilmaan, tekee täyskäännöksen ja lähtee sangen verkkaisella tahdilla potkuttelemaan takaisin tulosuuntaansa, Mitäs sitten? No minähän säntäsin autolla siihen hajuetäisyydelle, ja hiimailin perässä, Täti kun ei millään suostunut hoksaamaan, että kumpparinvarsissaan olisi aivan hyvin ollut varaa pompata penkan puolelle hetkeksi. Muutaman pahansuopaisen katseen saimme Täti Potkurilta, tässä perässä hiihtäessämme, ja olipas armas vänkärinikin jo pari kertaa melko lähellä avata ikkunan ja huutaa tädille hieman navigointi ohjeita., Sain kuitenkin onneksi hillittyä vänkärin puhetulvaa, ja säästyimme ehkä muutamalta solvaukselta siinä vaiheessa. Ihme ja kumma, Täti-Potkuri tajusi seuraavan levikkeen kohdalla siirtyä aavistuksen ( huom, todellakin aavistuksen vain) reunemmaksi, ja pääsimme pikkuhiljaa harkitsemaan kakkosvaihteenkin käyttöä =) Meinas siinbä vähän huumori loppua jo matkalla, mutta onneksi pinna piti...Mikä siinä on oikeen on että nämä elämää enemmän nähneet sankarit aika usein luulevat omistavansa koko maailman..?

Iltaa

Meidän neiti kävi tänään virallisesti kuvattavana. Tuloksena muutama kuvatus ja niiden pohjalta tehty varjoleikki. Silmät tällä tyttärellä oli terveet, siitä riemunkiljahukset ja homppupomput. Muiden varjokuvien virallisia lausuntoja odotellaankin sitten muutama viikko. Elämme jännittäviä aikoja!

Tällä hetkellä saan nautiskella poikkeuksellisesta ylellisyydestä: Meillä on rauhallista! Siis oikeesti, ihan hiljasta eikä matotkaan lentele musta-ruskeiden ääntänopeampien karvakorvien tahdissa ees taas niinkuin normaalisti. Ja tämä kaikki sellasen ihanan rauhallisuuspiikin ansiota! Niitä pitäs kyllä saada ihan tonne koti kaappiinkin...Pitääkin nyt nauttia tästä ihanuudesta täysin rinnoin, niin kauan ku sitä kestää. Eiköhän tää huomenna "normalisoidu" ja sit on taas menoa ja meininkiä, ja ääntä...

Näin kevään korvalla lumet alkaa hävitä oven nurkilta, ja siinäpä aamulla tätä ilmiötä havainnoidessani tajusin että kohtahan se taas alkaa; muurahaisten valtakausi. Tai näin siis ainakin meillä. Sehän on jokakesäinen riesa tuo musta liikkuva vana joka kivijalan juuressa edes takaisin aaltoilee. Pitäneekin taas käydä täyttämässä Raid ja muu muurahaismyrkkyvarasto ennenkuin ovenpieli tulvii tuhansia pieniä murkkuja.

Ja jottei elämä olisi tylsää odotellessa noita pienoisia ystäviä, voin kertoa että oven sisäpuolelta löytyykin vähän isomman luokan musta murkku. Tää murkku on sellanen pötkylä jolla edelleen on korvat satunnaisesti hukassa. Tai siis nykyään useammin ku satunnaisesti... Ilmeisesti murkulle ei riitä pari kertaa viikossa reeniä plus normaalit lenkit, irtolenkit ja leikkimiset. Pitäis olla enemmän puuhaa, ja jos ei oo, neiti-Murkku sitä järjestää. Edelleen siis kotonamme tuhoutuu mystisesti keittiön matto, olohuoneen tapetti ja listat, sekä sängyn kulma, Ja tietysti aina siten, että neiti-Murkku näyttää siltä ettei HÄN mitään ole tehnytm onhan HÄN niin lutunen... Ja jos neiti-Murkun menee takapihalle, se se vasta mukavaa onkin...Ensin mennään pihan etukulmaan harjotteleen ilmasuja, kohteena ihan mikä vaan tiellä sattuukaan liikkuun, oli se sitten mummo, koira, pyörä tai tuulessa pyörivä lehti. Tämän oma-aloitteisen ilmaisureenin jälkeen voi sitten käydä nuuskimassa pihan nurkat, ja kun tulee sisääntulon aika, neiti-Murkku on sitämieltä, että hänhän jää takapihalle, ja perustaa sinne oman lauman. Siis ei korvia, edelleenkään. Lähipiiriltä on tullut jo jonkinverran hienovaraista kommenttia siihen suuntaan että mun pitäs lopettaa tää mun pehmoilu, ja että voisin kertoa neiti-Murkulle hieman voimallisemminkin että ois syytä kuunnella. Mut määhän oon tunnetusti aika jääräpäinen, joten pidän vielä toistaiseksi tätä kukkaista hattua ja koitan ennemmin vähän pehmeemmin ettiä niitä korvia. Ainaki vielä hetken..

Huomenna oiskin sit taas tottista tiedossa, onneks. Ei ollakkaan muutamaan päivään reenattu. Jospa sitä huomenna ottais taas ihan perusjuttuja, ja jos sitte vaikka muutamia ohituksia ja kenties voitas myös hioa sitä maahan menoa, jos saatas se joskus meneen ilman apuja * huoh *

Torstaina onkin sitten suuri päivä. Salsa pääsee kuvauksiin! Katotaan miltä ne lonkat, kyynärät ja silmät tohtorien mielestä näyttää. Peukut  ja hännät pystyyn nyt vaan et kaikki ois hyvin!

@ Murkun mettästäjä

Mistä tietää että kotona asustaa puolitoista vuotias, tai ainakin melkein, vaahterapeppu tyttö?

Viiden pisteen vihje; Matoissa, tapeteissa ja listoissa ilmenee yllättäviä repeämiä.

Kolmen pisteen vihje: hanskat, lapaset ja pipot löytyy aamulla riisuttuina malleina koiran pedistä.

Yhden pisteen vihje: Koira jolle puhut, ei ole kuulevinaan mitään. Paitsi jos sulla on nakkia taskussa. Et semmosta meillä nykyään. Selkeästi siis havaittavissa tämän tietyn ikävaiheen mukanaan tuomia oireita (?), kuten esim se, että pihalle mennään ku raketti, mutta kutsuttaessa sieltä ei sitten takaisin tullakkaan, jos ei huvita. No mitäs tästä seuraa? Ainakin se, että emäntä juoksee kesä crocseissaan pitkin takapihan "pienehköjä" kinoksia noutamssa neitiä fyysisesti saatellen sisään, lopputuloksen hiivatin moinen v*tus ja märät sukat. Et semmosta.

 Se tällä kertaa rakkaista koira-asioista, jos sitten siirryttäis siihenmitä itellä on tullut puuhasteltua viimeaikoina. Ensinnäkin, muahan alkoi tosissaan tympiin se, että kaikki vaatteet tuntuu mystisesti kutistuneen, ja peilissäkin näkyy jonkinsortin norsun ja porsaan risteytys. Noh, tästäpä kalvakka suomalaisnainen saa inspiksen; aloitetaas taas se saliharrastus, johan tässä on ainakin viiden vuoden tauko takana, eiköhän siinä ole ehtinyt palautua ihan hyvin... Näin sitten työpaikan etuja hyödyntäen, blondi suuntaa ohjattuun kuntosalistarttiin. Ajatuksena siis se, että tän pitkän palautumiskauden jälkeen on ehkä varminta mennä opiskeleen ensin miten niitä laitteita pitikään käyttää, ettei sattus vahinkoja sitten. Noh, kaksi tuntia siellä sitten vietettiin, personal trainerin ohjauksessa. Kuulostaa hyvältä? Juu ei, ei se ihan niin hyvä juttu ollut. Meinaan siellä oli 10 muutakin ihmistä. Voitte siis kuvitella kuinka intensiivistä ja yksilöllistä ohjausta siellä sai, noot. Tämä piretä peipponeiti pinkissä jumppatopissaan hehkutti ryhmän edessä lajin ihanuutta ja jakoi meille ( minä ja muut keski-iän ylittäneet..) pienen pienet ohjevihkoset. Vihkohan olikin täynnä jos jonkinlaista kuvaa ja selostusta liikkeiden tekemisestä. Ja sitten, sitten tämä pinkki pirteyshirmu tokaisi että ja sitten lähdetään pienryhmissä itsekseen testaileen liikkeitä, kuvian ja ohjeiden mukaisesti. Jippii..en sitten jaksa tähän enää muuta kommentoida kuin että salilta kotiin päästyäni olin kuin pieni pipuuri; joka paikkaa särki, olkapäätä vielä muita enemmän, kauhee nälkä, ja pääkään ei meinannut kääntyä enää oikealle ollenkaan. Ei sitte ihan ne endorfiinitasot olleet kai nousseet niihin lukemiin mihin odotin...Toisaalta tietty ymmärrän, ettei yksi personal trainer voi ehtiä paneutua yhteentoista ihmiseen kunnolla, mutta ois se tietty voinut vähän ohjata, ohjattu kuntosalistartti kun kurssi nimeltään oli...

Toisenlaisia havaintoja tehtiinkin sitten Marikan kanssa perjantai-iltana. Aloiteltiin ihan perus setillä, siiderin seurassa, koirista ja muusta niihin liittyvästä keskustellen. Ei mitään uutta ja ihmeellistä, tai no mitä nyt vähän.. Parin vodkapaukun jälkeen siirryttiin sitten etupihalle tuulettumaan, ja siinä kummasti keskustelu siirtyi taas meille niin tutuksi tulleeseen aiheeseen: Ferrari ja sen tekniset ominaisuudet. ( tästähän voi siis lukea tarkemmin aihetta syvällisemmin tutkivasta blogista). Siinä se Marikan harmaa Ferrari seisoi, ja alotettiin ihan peruskamalla: Mun auton kylessä lukee Common Rail -> Lukeeks sun? Oli siinä naapureilla ihmettelemistä ku kaks kikattelevaa naista pörrää Marikan auton ympärillä ettimässä tätä mystistä tekstiä. Ei sit löytynyt. hmph. Noh, tämän jälkeen keskusteltiin umpion vaihdosta, ja lopulta polttoaine säiliön materiaaleista, sekä polttoaine lauhduttimen tärkeydestä. Eli voin kertoa, että sangen korkealentoiset jutut, muutaman promillen humalatilalla vahvistettuna, meillä oli, ja jos joku naapuri sattu kuuleen, sai ehkä parhaat perjantai illan viihdykkeet ihan ilmaseks...No siitä sitten kaupungille suunnattiin ja siellä ihan viihdyttiinkin, kebabit kainalossa kolmen aikaan kotia kohti kännyttiin. Mutta se meitä kyllä ihmetytti, että missä meidän ikäiset ihmiset käy? Jokapaikka on täynnä niitä lökäpöksy-lippalakki-pikkulapsia, eikä meidän omaa sarjaa näy missään. Tuskin me nyt sentään ihan viimosia 70 luvulla syntyneitä ollaan?? Edes se paikka, jota pidimme varmana siitä ettei se ole mikään iltapäiväkerho, sai ainakin mut järkyttyyn. Siel ei niinkään ollut niitä lippalakki-lapsia, mut sen sijaan pillifarkku-itsekudottuvillapipo-tyyppejä sitäkin enemmän. Ja ei ne kovin kaukana tuttipullo-iästä olleet nekään. Tästäpä ajatus: Onko kaikki meidän ikäluokan ihmiset mökittyneet ( kuten minäkin yleensä...) vai käykö ne herranjestas Annassa ja Albertissa humpalla?! Tätä sopii miettiä, menee mulla ainakin yhtä suuren ihmetyksen sarjaan kuin nää mun perusmietinnät siitä, miksi olemme täällä...

Hyvää myöhäis iltaa,

Tänään oli sangen poikkeuksellinen lauantai. Normilauantaisinhan vietän valtaosan päivästä siivoten hikipäässä, ja lopun aikaa maaten reporankana sohvalla syöden. Mutta ei, ei tänään... Tänään vietin poikkeuksellista päivää ja poistuin lauantaina jo klo 12 kotiovesta ulkomaailmaan. Enkä suinkaan mattoja viemään telineelle, ei, vaan lähdin Äidin, Patrikin,Adan, Tiian ja Marikan kanssa HopLop:iin pomppimaan. Tai siis se oli suunnitelma, mutta ei sitten minun osaltani tuo homppupommpu toteutunut.

Paikkahan oli aivan huippu, jos olet alle 10 v...Lapsille oli rakenneltu mieletön puuhamaa erinäisistä pehmusteituista esteistä, mäistä, liukumäistä ja putkisokkeloista. Olisi sinne kuulemma saanut aikuinen lapsen mukaan mennä, mutta kai se on joku naisiin sisäänrakennettu sosiaalinen normisto joka piteli mua sieltä pois, itteäni nolaamasta. Ja taas voidaan todeta muuten, että naisten ja miesten asetukset on erilaiset. Siellä nimittäin oli lukematon määrä punaposkisia leveästi hymyileviä isiä konttaamassa, laskemassa mäkeä ja sujahtelemassa putkien läpi, kun taas yhtään naispuolista huoltajaa ei näissä karkeloissa näkynyt :)

Siinä sit lasten hikoilua ja punaisia poskia katellessa tuli kyllä vahvasti mieleen, että tässä ois ihan selkee markkinarako: Aikuisten oma Hop Lop! Miettikää nyt; verkkarit niskaan, kaks tuntia aikaa, ja eiku release the adults! Sit siellä juostas ja kiipeiltäs mitä erinäisimmissä rakennelmissa, välteltäs umpiliukumäkiin jumiinjäämisiä, ja kiikuttais ku tarzanit ainakin. Mikä ois parempaa liikuntaa? Siis siinä jos jossain kalorit palais. Tokikin, tää Adult HopLop pitäs olla turvarakennelmiltaan ehkä aavistuksen tukevampaa tekoa, ja ehkä ois syytä rakentaa se lähelle paloasemaa, meinaan, jos käy niin ikävästi et esim umpinaisessa kierreliukumäessä kropan erinäiset muhkurat joutuu törmäyskurssille liukumäen reunojen kanssa toteutuen totaalisena jumiutumisena, on syytä palokunnan olla lähellä, että saadaan tukos auki, ja muut, vähemmän muhkuraiset aikuiset pääsee laskeen mäkeä taas :)

Ja eihän tää ajatusleikki siihen loppunut. Siis kaikenlaista tuottavaa ohiestoimintaahan siihen vois lykätä kylkeen, kuten esim YH pikatreffit tai YH erillisalueen. Täähän nyt siis perustuen siihen, että lapset kirmaa siel pari tuntia, kun vanhemmat/ huoltajat/muut satunnaiset laspenmieliset viettävät aikaansa alueen reunoilla, tekemättä oikeastaan mitään. No niih, eli jos näille aikuisille esim tekis arabimaailmaa mukaellen sellaset omat karsinat, siis alueet, toisella puolella varatut, ja toisella puolella vapaat/YH:t. Miettikää mikä loistava vertaistukipaikka / treffialusta se ois!

Pitääkin alkaa tässä tekeen tarkempia laskelmia ja kirjotella HopLop porukalle business ehotelmaa. Tiiö jos vaikka osingoille pääsisi :)